KV-MAISTERITOIMIKUNTA
PJ Sanni, Anni, Julius, Matias, Erik ja Jarkko
Kevät
Vuosi alkoi WTF (Welcome to Finanssi) -tapahtumalla, ja pian päästiinkin järjestämään kevään kv-sitsejä yhdessä NESU-toimikunnan kanssa. Sitsien järjestelyihin kuului monenlaista hommaa aina tapahtumatekstien kirjoittamisesta koristeluihin ja ruokatilauksiin sekä tietysti tapahtumapäivänä tilan valmisteluun ja siivoamiseen.
Keväällä järjestettiin myös Uramessut, joiden valmisteluihin kuului yritysten ja puhujien kontaktointia, tapahtumatilan järjestelyä, palautekyselyn tekoa, sekä muuta kevyttä hommaa tapahtuman aikana. Toimikunta kohtasi ensimmäisen suuren haasteensa, kun tapahtumasta jäi yli melkoinen määrä kroisantteja, jotka piti syödä tapahtuman päätteeksi… Allekirjoittaneella saattoi olla muutama kappale myös taskussa.
Kevään maisteritapahtumana oli Masters of Cocktails, jonka idea syntyi siitä, ettei yksi toimikuntalaisista (Anni heitetty bussin alle) voi sietää kaljaa eikä viiniä, joten oli keksittävä jotain muuta! Tässä hyvä esimerkki siitä, ettei tapahtumien tarvi noudattaa samaa kaavaa vuodesta toiseen, vaan ne voivat olla juuri toimikunnan näköisiä! Lisäksi kevääseen mahtui pari pienempää tapahtumaa, Meet, Greet & Succeed ja pääaineilta (johon toimikunta ei tainnut osallistua millään tavalla, reipas Sanni <3), sekä maisteri-alumnisitsit, jotka järjestimme tällä kertaa oman toimikunnan voimin.
Syksy
Fuksiviikoilla nähtiin Finanssille täysin uusi tapahtumakonsepti (shoutout Julius <3) F*cked up in 5km, joka järjestettiin yhdessä sopotoimikunnan kanssa. Tapahtuma oli hitti, ja tämän seurauksena Finanssille perustettiin myös juoksukerho! Tässä hyvä esimerkki siitä, että toimikunnassa pääsee toteuttamaan omia ideoitaan ja vaikuttamaan Finanssin tapahtumatarjontaan!
Syksyyn mahtui myös kaksi pienempää maisteritapahtumaa, joita suunniteltiin yhdessä aina teemojen ideoinnista tarjoiluihin ja aktiviteetteihin asti. Syksyn kohokohtia olivat kuitenkin ehdottomasti kv-sitsit yhdessä NESU-toimikunnan kanssa sekä ulkomaan excursio. Sitsien järjestelyt sujuivat jo tuttuun tapaan, ja hauskaa oli jälleen niin järjestäessä kuin itse tapahtumassa!
Ulkomaan excursion suunnittelu alkaa jo alkuvuodesta ja jatkuu luonnollisesti reissuun asti. Tehtävät jaetaan omien kiinnostuksenkohteiden mukaan ja yhdessä saatiin tässäkin ideoida. Tänä vuonna suuntasimme Albanian Tiranaan, ja kokemuksena excursio on jokaisen koettava ainakin kerran!
Kannustan ihan jokaista hakemaan toimikuntaan! Vuosi meni todella nopeasti, ja meillä oli tosi hauskaa kaikkia tapahtumia järjestäessä. Parasta toimikuntavuodessa ovat kuitenkin olleet ihmiset, joiden kanssa tämän kaiken on saanut kokea. Meidän porukasta on tullut todella tiivis, ja jokaisesta toimikuntalaisesta on tullut itselleni tärkeä ystävä (toivottavasti tunne on molemminpuolinen, muuten aika surullista). Yhteisiä muistoja on kertynyt vaikka kuinka paljon, ja uskon että niille nauretaan vielä kiikkustuolissakin :D <3