
Hei tuleva finanssilainen!
Tältä sivulta löydät kaiken oleellisen informaation opintojen aloittamiseen liittyen!
Finanssi ry, on Oulun yliopiston kauppatieteilijöiden vuonna 1991 perustettu ainejärjestö. Yhdistyksellämme on 1600 jäsentä Oulussa ja muualla Suomessa. Yhdistyksen pääasiallinen tarkoitus on ajaa jäsenistön etuja. Käytännössä tätä toteutetaan edunvalvonnan ja vapaa-ajan toiminnan kautta.
Opiskelijaelämä pitää sisällä luentojen, opiskelun sekä tenttien lisäksi paljon muutakin. Se pitää sisällään erilaisia tapahtumia vuosijuhlista approtapahtumiin, uusien ystävien löytämistä, työelämään tutustumista sekä unohtumattomien kokemusten luomista. Tässä kaikessa ja monessa muussakin asiassa Finanssi ry. on tukenasi. Olet etuoikeutetussa asemassa kauppatieteiden opiskelijana Finanssilla, sillä ainejärjestösi on yksi näkyvimmistä ja kuuluvimmista ainejärjestöistä Oulussa.
Finanssin tarjoamat jäsenedut ja mahdollisuudet ovat laajasti esiteltyinä nettisivuilla, joten suosittelemme tutustumaan niihin tarkasti. Jos sinulla on opintoihin tai opiskeluun liittyviä kysymyksiä, yhteystietomme löytyy “Ota yhteyttä”-osiosta.
UUDEN OPISKELIJAN MUISTILISTA
-
Hyväksy sinulle tarjottu opiskelupaikka sähköisesti Oma Opintopolku-palvelussa. On erittäin tärkeää vahvistaa opiskelupaikkasi ajoissa, sillä jos et tee sitä määräaikaan mennessä, menetät paikkasi.
-
Opiskelupaikan vastaanottamisen lisäksi tulee ilmoittautua yliopistoon läsnäolevaksi annettuun määräaikaan 12.8.2025 klo 15:00 mennessä ja samalla maksettava ylioppilaskunnan jäsenmaksu. Tämä on erittäin tärkeää, sillä jos jätät ilmoittautumatta, menetät opiskelupaikkasi.
-
Korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksu maksetaan Kelalle. Maksun maksettuasi ja läsnäolevaksi ilmoittauduttuasi olet oikeutettu käyttämään Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön (YTHS) palveluita. Maksu on lähtökohtaisesti pakollinen kaikille läsnäoleville korkeakouluopiskelijoille, ja se tulee maksaa omatoimisesti. Lisätietoja maksamisesta löydät Kelan sivuilla.
-
Käyttäjätunnus on henkilökohtainen avaimesi yliopiston järjestelmiin ja palveluihin. Sen voimassaoloaika on sidoksissa opinto-oikeuteesi.
Lisätietoa löydät täältä!
-
Tuudo kokoaa yhteen opiskelijoille keskeiset palvelut, kuten opintopisteet, kurssi-ilmoittautumiset, opiskelijakortin, ruokalistat, kirjastokortin, kampuskartat, sijaintipalvelut ja bussiaikataulut. Sovelluksesta näet myös ajantasaiset tiedot omista kursseistasi, tenteistäsi ja lukujärjestyksestäsi. Lisäksi Tuudo tarjoaa tietoa opinnoista, hyvinvoinnista, opiskelijaeduista sekä työ- ja harjoittelupaikoista. Sen avulla voit myös etsiä kurssikavereita ja toimia itsekin tutorina muille opiskelijoille.
Tuudosta löydät lisätietoa täältä!
-
Asunnon etsiminen kannattaa aloittaa heti, kun olet saanut opiskelupaikan Oulun yliopistosta. Oulun Yliopiston oman opiskelijan asunnon vuokraaja on PSOAS.
PSOASI:sta ja asumisesta Oulussa löydät lisätietoa täältä!
-
Opiskelijana voit saada Kelasta monia tukia. Tuet ja niiden määrä riippuvat muuan muassa siitä, missä opiskelet, kuinka paljon tienaat ja miten asut.
Lisää tietoa opiskelijan tuista löydät täältä!
-
Ainejärjestösi Finanssi ry järjestää sinulle uusi kauppatieteiden opiskelija laajan ja kattavan fuksiviikon, jonka aikana tututstut uusiin ihmisiin, pääset tutuksi opiskelijaelämän kanssa sekä pääset osallistumaan moniin erilaisiin opiskelijatapahtumiin. Päivämäärät fuksiviikolle löydät tältä sivulta.
Oulun Kauppakorkeakoulu eli OyKKK järjestää myös orientaatioviikon, josta lisätietoa ja aikataulun löydät täältä.

Pian on taas aika fuksiviikkojen! Muista varata opintojen alkuun kalenteriisi vapaata kahden viikon ajalle, jotta pääset osallistumaan mahdollisimman moneen fuksiviikon upeaan tapahtumaan. Finanssi järjestää fuksiviikoille ohjelmaa, jota tulet muistelemaan kaipauksella ja lämmöllä vielä vuosienkin kuluttua. Fuksiviikot on paras paikka tavata paljon uusia ihmisiä, löytää loppuelämän ystäviä, pitää hauskaa ja tietenkin löytää oma paikkasi yliopistomaailmasta!
Alta löydät fuksiviikkojen alustavia päivämääriä:
-
Moikka fuksit!
Onnittelut opiskelupaikasta ja lämpimästi tervetuloa Finanssille!
Mun nimi on Heikki, oon 24-vuotias ja aloitan toisen opiskeluvuoteni nyt syksyllä. Oon kotoisin Rovaniemeltä, mutta muutin Ouluun vähän ennen omia fuksiviikkojani.
Ensimmäinen vuosi Finanssilla on ollut täynnä hienoja kokemuksia, ja voin sanoa, että täällä viihtyy kyllä todella hyvin. Opintojen ohella mun vapaa-aika kuluu pitkälti urheilun ja opiskelijatapahtumien parissa. Jalkapallo ja jääkiekko on mun lempparilajeja, eli niistä voi mun kaa saada pitkiä keskusteluja aikaseksi!
Suosittelen lämpimästi osallistumaan aktiivisesti fuksiviikoille, sillä se on oikeasti ihmisen parasta aikaa! Luvassa on paljon hauskaa tekemistä ja uusia ystäviä.
Nähdään pian ja tervetuloa osaksi meidän porukkaa!
-
Moikka tuleva finanssilainen ja onnea uudesta opiskelupaikasta!
Oon Wilma, 22-vuotias ja kotoisin Keminmaasta. Aloitan syksyllä neljännen vuoden opinnot eli kokemusta opiskelusta ja tietenkin myös opiskelijaelämästä on jo ehtinyt kertyä. Opiskeluaika finanssilla on ollut ihan mahtavaa ja etenkin viime syksy oli mieleenpainuva vaihto-opintojen myötä. Multa voitte siis rohkeesti kysellä myös jos yhtään vaihto-opiskelu kiinnostaa!
Vapaa-ajalla tykkään urheilla ja viettää aikaa kavereiden kanssa. Ootan innolla, että pääsen tutustuun teihin ja näyttään teille mitä kaikkea opiskelijaelämä pitää sisällään. Kohta nähhään!
T. Wilma
-
Moikka ja paljon onnea opiskelupaikasta!
Mä oon Matias Järvenpäästä Ouluun muuttanut kauppisopiskelija ja toimin tänä syksynä sun tuutorina. Stadin slangia voi välillä kuulua, mutta täällä pohjoisessa on ollut yllättävän kotoisaa ku porukka on rentoa ja meininki toimii.
Opiskelujen ohella tykkään urheilla paljon ja erityisesti fudis, golf ja kaikki pallopelit on tuttuja, ja lenkkipolut on tulleet tutuiksi varsinkin silloin kun pää kaipaa tuuletusta. Urheilu pitää fiiliksen korkealla ja rytmiä arkeen!
Lisäksi reissaaminen on mulle tärkeätä ja yks opiskelijaelämän parhaista puolista on se, että joskus voi vaan ottaa äkkilähdön, kun matkakuume iskee. Pienet irtiotot antaa uutta virtaa myös opiskeluun.
Tuutorina oon täällä jeesaamassa ihan kaikessa, oli kyse opiskelusta, tapahtumista tai siitä että oot muuttanut uudelle paikkakunnalle. Kysy vaan rohkeesti, koskaan ei oo tyhmii kysymyksii.
Nähdään pian kampuksella!
-
Morjesta!Oon Jere, alun perin kotosin Keski-Pohjanmaalta, Lohtajalta. Takana on nyt yksi opiskeluvuosi, eli oon 24-fuksi. Oma ensimmäinen opiskeluvuosi oli ihan huippu – uusi kaupunki, uusia ihmisiä, uusia kokemuksia ja vihdoin sellaisia opintoja, joista oikeasti nautin!
Koulun ohella vietän aikaa läheisten kanssa, urheilen ja pelaan videopelejä silloin kun aikaa löytyy.
Haluan toivottaa teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi ja onnitella opiskelupaikasta! En malta odottaa, että pääsen tapaamaan teidät ja opastamaan teitä matkalla kohti uusia opintoja ja opiskelijaelämää!
-
Moikka fuksit ja onneksi olkoon opiskelupaikasta Finanssille!
Oon Urho ja aloitan toisen vuoden opinnot tulevana syksynä. Oon Rovaniemeltä tullut Ouluun opiskelemaan ja ensimmäinen vuosi Finanssilla on ollut kokemuksena aivan huippu! Vapaa-ajalla urheilu on minulle tärkeää, erityisesti golf ja salitreenit on lähellä sydäntä.Mahtavaa että tuutte opiskelemaan Finanssille ja ootan innolla syksyn tapaamisia! Nähdään siis syksyllä!
-
Moro fuksit ja tervetuloa Oulun kauppakorkeakouluun!
Olen Verneri Vidgren, toisen vuoden finanssilainen kotoisin Savon sydämestä eli Vieremältä. Tähänastinen opiskelijaelämä täällä Oulussa on ollut mahtavaa aikaa, josta päällimmäisenä mielessä totta kai orientaatioviikot! Me pidetään huolta, että myös te fuksit saatte kokea kaikki opiskelijaelämän parhaimmat puolet. Itsellä aika kuluu koulutöiden ohella mutta hyvänä vastabalanssina kulutan ahkerasti myös opiskelijatapahtumia kavereiden kanssa ja urheilen muun muassa pelaamalla tennistä ja käymällä salilla.
Nähdään syksyllä! :)
-
Moi, oon Sara Timonen, täältä Oulun seudulta kotoisin ja syksyllä alkaa mun toinen vuosi Oulun kauppiksessa. Vapaa-ajalla tykkään urheilla monipuolisesti, laittaa hyvää ruokaa ja nähdä mun kavereita. Ootan innolla, että pääsen tutustumaan kaikkiin uusiin fukseihin ja pitämään yhdessä hauskaa.
-
Hello from Oulu,
My name is Ranju Kumari, and I will be your Kummi (student tutor) at the University of Oulu. I will help you get familiar with Uni Oulu at the beginning of your studies. I am studying for a master’s degree in business Analytics at the Faculty of Oulu Business School.
As your Kummi Tutor, I will meet you when you arrive in Oulu. Therefore, please remember to let me know your exact time and means of arrival as soon as your travel arrangements are confirmed. It is important for me to know when you are arriving so that we can agree on when and where to meet.
If you have rented a room from PSOAS, I can bring you your key when we meet. However, you need to inform PSOAS that you authorise me to pick up the key on your behalf. If you are renting from another housing provider, please make sure you know where and when you can collect the key.
Below please find my contact information. Please make sure to inform me about your arrival well in advance.
E-mail address: rkumari24@student.oulu.fi
Phone: +358417407501
Please remember to inform me if your flight/train arrives late, so I do not have to wait in vain.You can also find a lot of useful information from the UniOulu website. Below please find a link that might be helpful.
Orientation for Exchange Students
If you have study-related questions (e.g. about documents or tuition fees), to which you cannot find an answer from UniOulu website, please contact study@oulu.fi. Possible questions concerning residence permits should be sent directly to the Finnish Immigration Service. Similarly, if you have questions about PSOAS student housing, please contact PSOAS directly at asuntotoimisto@psoas.fi
Looking forward to hearing from you and welcome to Oulu!
Best Regards,
Ranju Kumari
-
Hei uudet tulokkaat ja paljon onnea opiskelupaikasta!
Minun nimeni on Aleksi ja opiskelen toista vuotta finansilla. Itse olen kotoisin Espoosta. Elikkä etelän vetelä on eksynyt pohjoiseen, mutta olen viihtynyt Oulussa paremmin kuin hyvin. Uskon, että te tulette myös viihtymään Oulussa loistavasti, olitte sitten mistäpäin vain kotoisin.
Ensimmäisenä opiskeluvuonna osallistuin aktiivisesti finanssin tapahtumiin. Joukkueurheilutaustaa löytyy paljon, joten liikunta ja urheilu kuuluu kiinteästi arkeeni.
Odotan innolla, että pääsen tutustumaan teihin, auttamaan opiskeluissa alkuun ja tottakai näyttämään teille opiskelijaelämää.
-
Moikka fuksit!
Olen Sanni ja aloittelen nyt kolmatta vuottani Finanssilla. Alun perin olen kotoisin Helsingistä, mutta Oulu veti minua puoleensa opiskelukaupunkina, enkä ole joutunut katumaan! Sekä Finanssi että Oulu ovat antaneet minulle valtavasti. Olen saanut uusia ystäviä, ikimuistoisia kokemuksia sekä antoisan opiskeluympäristön.
Opintojen ja töiden ohella olen viihtynyt aktiivisesti Finanssin tapahtumissa, ja viime vuonna olin mukana Finanssin opiskelijoista koostuvassa yhdistyksessä, jossa keräsimme rahaa yhteistä kolmen viikon reissua varten. Tästä kaikesta on jäänyt käteen ihania kavereita joiden kanssa myös vapaa-aikani pitkälti kuluu.
Innolla odotan teihin tutustumista, ja että pääsen auttamaan kaikessa opiskelijaelämään liittyvässä!
-
Moro kaikille ja onneksi olkoon opiskelupaikasta!
Mä oon Leevi, toisen vuoden finanssilainen ja jollain ihmeen kaupalla päässyt opiskelemaan yliopistoon (maailman kahdeksas ihme).
Vuosi sitten olin teidän tilanteessanne ja matka kävi kohti Oulua. Finanssilaiset ottivat minut avosylein vastaan ja tarjosivat jo ensimmäisen opiskeluvuoteni aikana unohtumattomia elämyksiä sekä hyviä ystäviä. Saman haluan tarjota nyt teille!
Toivon, että voin olla apunanne opiskelujenne alkaessa! Nähdään pian! :)
Yst. Terv,
Leevi Häyrynen
-
Moi fuksit! Oon Joel, toisen vuosikurssin finanssilainen ja kotoisin Helsingistä.
Vapaa-aikani käytän opiskelijatapahtumiin osallistumisen lisäksi monipuoliseen kestävyysurheiluun, saliin, leffojen katsomiseen sekä yleiseen hengailuun kavereiden kanssa.
Ootan paljon että nähdään syksyllä!
-
Moikka kaikille ja ennen kaikkea tervetuloa Finanssille!
Mie olen Vertti, toisen vuoden finanssilainen ja ylpeästi kotoisin Rovaniemeltä. Varsinkin alussa kaipuu Oulusta pohjoisemmaksi oli kova, mutta Finanssin yhteisöllisyys sekä lukuisat uudet kaverit ja tuttavuudet ovat pehmittäneet laskua paljon. Juuri tästä yhteishengestä Finanssi onkin muita järjestöjä myöten tunnettu!
Koululla minua näkee säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta tapahtumissa sitäkin enemmän. Suurimman osan muusta ajasta minut löytää työn touhusta milloin mistäkin päin Suomea. Vapaa-aika tuppaa olemaan hieman vieras käsite, mutta yritän parantaa tapojani ja löytää myös aikaa reissailla enemmän tai linnoittautua sohvan nurkkaan katsomaan elokuvia.
Omat fuksiviikkoni ovat ensimmäisen opiskeluvuoteni muistoissa ehdottomia kohokohtia, ja toivonkin, että myös te tulette viihtymään hyvin osana Finanssiperhettä. Onneksi tapaamme pian ja pääsemme yhdessä tutustumaan opiskelijaelämän (ja ehkä vähän myös opiskelun) saloihin!
-
Moikka ja lämpimät onnittelut opiskelupaikasta! Olen Sami Väisänen ja toimin ensi syksynä avoimen väylän tuutorina. Tykkään vapaa-ajalla harrastaa eri pallopelejä etenkin golfia ja tuomaroin sen lisäksi kilpatasolla jääkiekkoa. Odotan innolla, että pääsen tutustumaan teihin ja viettämään yhdessä huikeat fuksiviikot. Nähdään syksyllä ja tervetuloa opiskelemaan Oulun kauppakorkeakouluun!
-Sami Väisänen
-
Hei, onneksi olkoon opiskelupaikastasi kauppatieteiden parissa!
Olen Jarkko, toisen vuoden maisteriopiskelija ja pääaineena minulla kv-johtaminen. Ouluun muutin opintojen perässä ja voin kertoa että täällä ihmisen hyvä olla. Vaikka tulinkin Oulun yliopistoon vasta maisterivaiheessa on täällä ollut helppo verkostoitua ja tutustua uusiin ihmisiin, sillä ilmapiiri on rento ja avoin.
Koulun lisäksi, teen töitä ja olen mukana Finanssin kerhotoiminnassa. Finanssi ainejärjestönä järjeestääkin hyvin erilaisia tapahtumia, joiden joukosta löytyy varmasti jokaiselle jotain. Halusinkin jollain tapaa antaa takaisin tälle yhteisölle ja koen että tutorina ja kerhoaktiivina toimiminen ovat juuri sopivia tapoja. Vapaa-ajalla minut voikin löytää joko urheilemasta, illanvietoista tai tietokoneen ääreltä.
Odotan innolla uusia fukseja ja että saadaan teidän lukuvuosi ja opinnot Oulun yliopistossa mukavasti käyntiin.
-
Moikka fuksit ja hirmuisesti onnea opiskelupaikasta!Mä oon Katariina, 21-vuotias Kempeleessä kasvanut kissojen ystävä. Aloitan nyt syksyllä toisen vuoden finanssilaisena, ja innolla odotan jo tulevia syksyn tapahtumia - varsinkin sitsejä! Sitseiltä mut todennäköisimmin voikin spotata, ne ovat ehdottomasti omia suosikkeja tapahtumista.
Opintojen ohella käyn töissä ja inspiraation iskiessä leikin luontokuvaajaa. Jos töiden ja opintojen yhdistely kiinnostaa niin siitä saa ehottomasti tulla mun kanssa juttelemaan!
Eipä mulla muuta, toivon teille kivaa kesän loppua ja vielä kivempaa syksyä. Tervetuloa Finanssille!
-
Moikka! Mä oon Noel, fuksivuoden selvittänyt finanssilainen.
Oon viettänyt koko elämäni Espoossa, joten ennen tänne muuttoa tiesin lähinnä Oulusta sen ikuisen vastatuulen. Vastatuulesta huolimatta Oulu on ollut aivan mahtava opiskelijakaupunki. Fuksivuosi meni Finanssilla, kuin silmänräpäyksessä, joten muistakaahan nauttia heti alusta saakka opiskelijaelämästä. Lähdin myös fuksina heti aktiivitoimintaan mukaan ja tästä pääsette kuulemaan lisää syksyllä! Mun harrastuksiin kuuluu golf ja laskettelu eli Kylterille tyypilliset valinnat. Odotan innolla jo syksyn koitoksia ja teidän tutustuttamista opiskelijaelämään!
-
"Hi freshmen, welcome to Oulu University! My name’s Erin and I am a second year IBM student. I am originally Spanish but moved to Turku when I was young so moving to Oulu was a big decision for me. Nevertheless, I enjoyed my freshman year here so much that I have decided to relive it with you guys! I have had so much fun with Finanssi this far and I’m certain you guys will as well. On top of going to events, I am academically driven and dedicate myself to school projects. On my free time, I also enjoy reading, swimming and spending time with my friends. I am very excited to get to know you guys and introduce you to the very exciting student life! See you soon!"
BR,
Erin Gonzalez
-
Hi freshmen and congratulations on getting a study place in Oulu Business School!
I’m Erno, a second-year student in the International Business Management program. I originally come from Helsinki, but I decided to move to Oulu for my studies, and I’ve really enjoyed it here! It was definitely the right choice.
Outside of my studies, I like spending time with friends, exploring the city, and just enjoying student life. Oulu has a great vibe, and I think you’re going to love it too.
I’m looking forward to meeting you all and helping you get started with both your studies and the amazing student life here. See you soon!
-
Hei vaan fuksit!
Olen Venla, neljännen vuosikurssin finanssilainen. Olen kotoisin Oulusta ja täällä pysynyt, eli tunnenkin paikan kuin omat taskuni.
Opiskelukaupunkina Oulu on tarjonnut mahtavan yhteisön ja tasapainoisen yhdistelmän opintoja sekä vapaa-aikaa. Vuoteni Finanssilla ovat olleet täynnä uusia kavereita ja ikimuistoisia hetkiä, ja uskon, että se tulee olemaan sitä myös teille. Vapaa-ajalla tykkään urheilla, kokkailla ja viettää aikaa perheen sekä ystävien kanssa. Oon myös ehdottomasti koiraihminen.
Odotan innolla, että pääsen tutustumaan teihin ja viettämään ihan huippua syksyä! Nähdään pian!
T. Venla
-
Moikka tuleva finanssilainen ja onnittelut opiskelupaikasta!
Mun nimi on Arttu Similä, oon 21-vuotias ja toista vuotta aloittava opiskelija täällä Oulun kauppakorkeassa. Oon paljasjalkainen oululainen, joten jos sua kiinnostaa tietää esimerkiksi mistä löytyy Oulun parhaat ravintolat taikka kuntosali, niin mua voi tulla aina vetämään hihasta ja kysästä!
Aloitin itse yliopisto-opiskelut syksyllä -24, ja oonkin tosi innoissani päästessäni tänä syksynä tuutoroimaan uusia fukseja. Fuksiviikot olivat ehdottomasti yksi opiskelu-urani kohokohdista, ja tarkoituksenani olisikin, että te pääsisitte kokemaan samoin. Tarkoituksena on auttaa just sua pääsemään mahdollisimman sujuvasti alkuun kauppisopinnoissa ja opiskelijaelämässä ylipäätään. Ei haittaa, jos jännittää - kaikkia meitä muitakin jännitti vuosi sitten!
Vapaa-ajalla tykkään käydä salilla ja muutenkin opiskeluiden ohella viettää aktiivista elämää, mutta rento yhdessäolo kavereiden kanssa on myös oleellinen osa viikkoa. Toivottavasti päästään viettämään huikea syksy yhdessä, nähdään orientaatioviikolla!
Tervetuloa Oulun kauppikseen!
-
Morjesta! Olen Okko Sipilä, toisen vuoden finanssilainen. Oon kotoisin Raahesta, joten muutto Ouluun oli hyvin luonteva siirtymä. Vapaa-ajalla tykkään urheilla monipuolisesti ja kesäisin iso osa vapaapäivistä tulee vietettyä golfkentällä. Mukava päästä näkemään uusia kasvoja Linnanmaalla tulevana syksynä!
-
Moii, Oon Emma ja oon kotoisin Oulusta. Syksyllä aloitan toisen vuoden opinnotTapahtumista mut löytää aina sieltä mistä tanssilattianki Ootan tosi innolla syksyn alkamista ja teihin kaikkiin fukseihin tutustumista Nähään syksyllä!
t. Emma Tirkkonen
-
Moikka mun nimi on Elle oon 20 vuotias ja oon Oulusta kotosin. Alotan nyt syksyllä kolmannen vuoden kauppiksessa. En ite oikeen lukion jälkeen keksiny minne hakea nii hain kauppikseen ja se osottautu hyväksi valinnaksi. Oon tykänny opinnoista ja oon saanu ihania kavereita täältä. Vapaa ajalla tykkään käyä juoksemassa ja pelata forttia. Pidetään yhessä mukava syksy!
-
Moro,
Onnea opiskelupaikasta ja tervetuloa Oulun kauppakorkeakouluun!
Mä oon Severi, 25-vuotias IBM-maisteriopiskelija ja alunperin Porista kotoisin. Asuin neljä vuotta välissä Turussa, ja Turun AMK:n kautta kuljeuduin tänne Ouluun jatkamaan opintoja.
Tänä vuonna vapaa-aika on kulunut mäyräkoiran kanssa kotona tai Finanssin tapahtumissa heiluen. Oon luonteeltani kaikkien kaveri, ja mulle on tärkeää, että jokainen otetaan porukassa huomioon.
Mua saa tulla rohkeasti nykäisemään hihasta yliopiston käytävillä tai vaikka Kaarlen lauteilla, jos joskus kaipaa juttuseuraa tai apua.
Tulevana syksynä toimin avoimen väylän kautta sisään päässeiden tuutorina, ja odotan jo innolla kaikkia fuksiviikon tapahtumia. Haastan kaikki rohkeesti mukaan, näiltä viikoilta pystyy tekemään pitkiä ystäväsuhteita ja muistoja loppuelämäksi!
Ps. Fuksisuunnistuksessa muille tarjolla vain hopeeta
-
Onnittelut opiskelupaikasta!Olen Mikael ja ’23 vuoden fuksi. Viime vuonna pidin intin takia välivuoden, joten aloitan toisen vuoden opinnot nyt tänä syksynä. Vapaa-ajalla tykkään lukea, käydä tapahtumissa, hoitaa koiraani ja opiskella.
Suosittelen lämpimästi käymään jokaisessa fuksiviikon tapahtumassa!
Hyvää kesää,
Mikael Hyytinen
-
Moikka fuksit!
Mä oon Aleksi ja opiskelen nyt toista vuotta finanssilla. Alun perin oon Jyväskylästä, mutta puoliksi oululaisena Oulu tuntui heti omalta paikalta – eikä oo kyllä tarvinnut hetkeäkään katua, vaikka kaverit vähän ihmetteli mun valintaa :) Ekana vuonna tuli jo kasa uusia kavereita ja ihan huikeita kokemuksia!
Opiskelun ohella pelaan lätkää koulun 3. divarijengissä, käyn töissä ja treenailen salilla. Finanssin tapahtumissa tulee myös pyörittyä aika aktiivisesti – ja niitä voin kyllä suositella ihan jokaiselle uudelle fuksille!
Ootan innolla, että päästään tutustumaan ja auttamaan teitä alkuun opiskelujutuissa. Tsemppiä jo etukäteen syksyyn!
Nähdään pian!
– Aleksi
-
Hi! My name is Anna, I’m 20 years old, and I’ll be one of your tutors this fall for International Business Management. I’m originally from England, but moved to Finland shortly after, so I’ve experienced both settling into a new country and adapting to student life here, which I’m more than happy to help you with!
Outside of studies, I’m a pretty laid-back and happy person, you’ll probably see me around campus smiling and chatting. I love dancing, reading, going on long walks, and spending time with friends. I also really enjoy cooking, baking, and making my home feel cozy.
I love to go to different student events, they’re a great way to meet people and have fun, and I’ll definitely encourage you to join in!
I’m really looking forward to meeting all of you, helping you get settled, and showing you the best parts of student life here in Oulu. Don’t hesitate to reach out for anything, questions, tips, or just to grab a coffee!
See you soon!
UUDEN OPISKELIJAN ABC
Akateeminen vartti
Käytäntö, jonka mukaan luennot alkavat vartin yli tasan.
Börje
Finanssin kuuluisan VVV-risteilyn järjestäjä.
Excursio
Matka, joka sisältää yritysvierailuja.
Halko
Hallituksen kokous.
Kylli
Kylteriyhdyshenkilö, jonka tehtävänä on toimia linkkinämme Suomen Ekonomeihin.
Lipasto
Oulun Yliopisto
Majokänkky
Oululainen pizza, jonka päällä on majoneesia.
Noppa
Opintopiste
OPM x 2
Oma pullo ja pyyhe mukaan.
Plasu
Plasu eli plaseeraus on lappu, johon on merkitty istumapaikat. Näitä on esimerkiksi sitseillä sekä vuosijuhlilla.
Sillis
Sillis eli silliaamiainen on brunssin kaltainen biletystapahtuma, joka järjestetään esimerkiksi vuosijuhlien jälkeisenä päivänä.
Appro
Poikkitieteellinen tapahtuma, jossa kerätään passiin leimoja syömällä, juomalla tai aktiviteeteillä.
Edari
Edustajisto, eli OYY:n ylin päättävä elin.
Fuksi
Ensimmäisen vuosikurssin opiskelija.
Jumpru
Finanssilaisten kantabaari keskustan ytimessä.
Kylteri
Nimitys, jota käytetään kauppatieteiden opiskelijasta.
Lipastus
Yliopiston kautta muodostunut ihastus.
Mellis
Sana, jonka sitsaaja voi huutaa kesken laulun, jos haluaa juoda kesken laulun. Tämän jälkeen hänen tulee jatkaa laulamista.
OBS
Oulu Business Shcool
OYKKK
Oulun Yliopiston Kauppakorkeakoulu
Pruju
Netistä tulostettava ja ladattava opintomateriaali.
Sitsit
Juomista ja laulamista sisältävä pöytäjuhla. Sitsit järjestää Nesu-vastaava ja hänen toimikuntansa.
Bussichat
Bussivastaavan vetämä vapaamuotoinen chatti bussimatkan aikana.
Egonomi
Noin kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä Finanssin kiltalehti.
Habinalle
Poikkareiden maskotti.
Kiltis
Yliopiston katakombeissa sijaitseva ainejärjestömme kiltahuone.
Lauteet
Kaarlen yläkerran tanssilattian alueella sijaitsevat ikkunalaudat.
Lökö
Oululainen shotti, joka pitää sisällään turkinpippuria ja koskenkorvaa.
NESU
Nordiska Ekonomie Studerandes Union.
OPM
Oma pullo mukaan.
OYY
Oulun Yliopiston Ylioppilaskunta
Rotuaari
Oulun keskustan sydän ja keskeisin paikka.
Suomen Ekonomit
Kauppatieteitä opiskelevien ja valmistuneiden ekonomien etua ajava järjestö.