Skip to main content
2021

Puheenjohtajan terveiset

By 11.1.202121 joulukuun, 2021No Comments

 

Moikka ja mukavaa vuoden aloitusta finanssilaiset!

 

Miun nimi on Lotta Leinonen ja miä tuun Mikkelistä, vaikkakin pronominit ovatkin jo kolmen Oulu-vuoden jälkeen vaihtuneet vähän yleiskielellisempään muotoon.

Tässä sitä kirjoitellaan Finanssin uutena puheenjohtajana ja fiilis on kaikin puolin aika jännittynyt. Odottava ja varsinkin toiveikas vuoden etenemisen suhteen, sekä innokas ja utelias kaikkia uusia asioita kohtaan.

Olen siis 22-vuotias opiskelija, joka innostuu joka kuukausi eri urheilulajista, syttyy järjestötoiminnasta ja lumoutuu kauniista maisemista. Saan aloittaa nyt toista vuottani Finanssin hallituksessa, ja vuoden aloitus on hyvin erilainen kuin viimeksi. Siinä missä viime vuoden alku tuntui olevan hyppy pikajunan kyytiin kesken vauhdin, nyt tempo on paljon rauhallisempi. Toisaalta se antaa energiaa nyt keskittyä uudistamaan toiminnassa niitä asioita mitä voidaan, ja keksimään myös uudenlaista sisältöä finanssilaisten arkeen.

Oloni on hyvin onnellinen, kun kuuntelen hallituslaisten ajatuksia tulevasta vuodesta. Koronan vaikutukset ovat olleet tiedossa nyt jo pidemmän aikaan, ja tilanteen kanssa pitää luovia se minkä voidaan. Uusia virtuaalisia tapahtumia mietitään monenlaisten eri konseptien yhteyteen. Kaikkia kevään tapahtumia suunnitellaan, mutta toteutustapoja yritetään miettiä erilaisiin koronatilanteisiin sopiviksi, sekin kun muuttuu kuukausittain.

Itse pysyn toiveikkaana jonkinlaisen opiskelijavapun ja erityisesti syksyn suhteen. Tuntuu, että sopivan optimistisena pysyn paremmin järjissäni, kun kotikoulua on käyty nyt jo ainakin sata vuotta. Tiedän varmaksi, että paljon hyviä kokemuksia tämä vuosi tulee tarjoamaan joka tapauksessa. Finanssin juhlavuosi tulee olemaan paljon uudenlaista ohjelmaa ja tuttua mutta erilaista sisältöä kuin aiemmin. Lupaan, että teemme kaikkemme, jotta siitä tulisi niin hyvä opiskelijaelämän vuosi kuin mahdollista!

Pitäkää huoli toisistanne, kun raadatte neljän seinän sisällä, toivottavasti tavataan taas pian!

Virtuaalihalauksin,

Lotta