Finanssin hallitus 2026 esittäytyy 1/2
Hallitus on vaihtunut ja hommat ovat lähteneet hyvin käyntiin. Onkin siis aika esitellä vuoden 2026 hallitusta hieman tarkemmin! Tästä postauksesta löydät kunkin päällimmäiset ajatukset niin pestistään kuin tulevasta vuodestakin.
Esittelyt julkaistaan kahdessa osassa, mutta ei hätää - seuraavaa ei tarvitse odottaa huomista pidemmälle!
FIN/EN
Milla
Puheenjohtaja
Hei kaikki!
Oon Milla Tiri, 4. vuosikurssin opiskelija kansainvälisen liiketoiminnan johtamisen pääaineesta ja tänä vuonna ainejärjestömme puheenjohtaja. Minun vastuullani on yleinen toiminnan koordinointi, yhteistyö sidosryhmien kanssa, hallituksien kokouksien järjestäminen sekä monenlaisia pienempiä ja isompia hommia. Edustan myös Finanssia KPV:ssä eli kylteri puheenjohtajien verkostossa. Olen niin innoissani uusista tehtävistä, on kyllä ihana vuosi tulossa!
Ollaan hallituksen kanssa päästy täyttämään tapahtumakalenteria jo hyvää vauhtia ja ideoimaan uusia asioita. Odotan innolla sitä, että pääsee näkemään, kun porukka viihtyy tapahtumissa ja sitä, kun pääsee juhlistamaan 35-vuotiasta Finanssi ry:tä syksyllä!
Muistakaahan, että aina saa tulla juttelemaan mistä vaan asiasta! <3
Mitä odotan tältä vuodelta? Top 3:
FH26 kanssa ideointia, puuhailua ja seikkailua
Finanssin 35 v vuosijuhlat
Wappua!
Katri
Varapuheenjohtaja
Heipparallaa finanssilaiset!
Täällä kirjoittelee Katri, 3. vuosikurssin opiskelija ja tänä vuonna hallituksen varapuheenjohtajan pestissä. Nyt kevään aikana koitan kovasti pusertaa kandin kasaan ja syksyllä alkaakin sitten maisteriopinnot vastuullisen markkinoinnin pääaineessa. Hullua miten se aika rientää!
Varapuheenjohtajana mun päätehtävänä on huolehtia meidän ihanista aktiiveista. Sen lisäksi huolehin mm. kiltahuoneen viihtyvyydestä, hoidan joukkuerekryt erilaisiin poikkitieteellisiin kilpailuihin sekä turnauksiin ja koostan myös tässä pian alkuvuodesta julkaistavan jäsenkyselyn (muistakaahan vastailla sitten siihen).
Kaiken tämän lisäksi organisoin biletiimiä, toimin puheenjohtajan auttavana ”oikeana kätenä” ja järjestän muutamia aktiiveille suunnattuja tapahtumia.
Vuosi on lähtenyt oikein mukavasti uuden hallitusporukan kanssa käyntiin ja on oikein mukavaa vaihtelua viime vuoden graafisen vastaavan pestistä kun pääsee tekemään enemmän yhteistyötä jokaisen hallituslaisen ja aktiivien kanssa. Innolla odotan tulevaa vuotta ja tämän uuden pestin luomia mahdollisuuksia!
Nähdään kiltiksellä ja tapahtumissa!
Mitä odotan tältä vuodelta? Top 3:
Kandi pakettiin (toivottavasti)
Lepoa ja liikuntaa hyvässä suhteessa
Sitsit ja Wappu!!
Nicola
Projektivastaava
Ihanaa alkanutta vuotta Finanssilaiset! Oon Nicola, 3. vuosikurssin opiskelija liiketoiminta analytiikan maisteriohjelmassa. Projektivastaavana, yhdessä mun suuren projektitoimikunnan kanssa, pääsen järjestämään Finanssin ja Oulun isoimpia approtapahtumia, Finanssin 35-vuotis vuosijuhlia unohtamatta!
Vuosi on käynnistynyt vauhdilla, kun on aloitettu jo tapahtumien valmistelu! Nyt onkin hyvä hetki laittaa Nordic Spirit Forumin, Öllövellin sekä vuosijuhlien Instagramit seurantaan, niin pysyt ajan tasalla, koska isoja ja uusia juttuja on luvassa! Lisäksi olen osana muutamia työryhmiä, joissa pääsen järjestämään mm. vuoden 2027 Raksila Approt.
Moikkaillaan tapahtumissa ja jos kysymyksiä niin liivistä saa aina nykästä! Ihanaa ja kokemusrikasta vuotta 2026 kaikille teille! <3
Mitä odotan tältä vuodelta? Top 3:
Öllövelli
Nordic Spirit Forum
Kesää!!
Eve
Viestintävastaava
Hei finanssilaiset!
Mä oon Eveliina, tai tuttavallisemmin Eve, 3. vuosikurssin opiskelija ja oon vuoden 2026 viestintävastaava. Tulevan kevään aikana mulla olis tavoitteena saada kandi kirjoitettua ja samalla panostaa hallitusjuttuihin oikein kunnolla. Syksyllä aloitankin sitten maisteriopinnot liiketoiminta-analytiikan parissa.
Olin itse viime vuoden viestintätoimikunnassa mukana ja siellä mulla heräsi kiinnostus hakea tähän pestiin ja saada lisää vastuuta itselle. Mulla on oma toimikunta, kenen kanssa me yhdessä suunnitellaan ja toteutetaan Finanssin kanaviin monipuolista viestintää. Meiltä lähtee esimerkiksi viikko- ja kuukausitiedotteet sekä paljon sosiaalisen median postauksia. Mulle on ehdottoman tärkeää, että viestintä olisi juuri teille finanssilaisille mielekästä ja oikein kohdistettua. Otan siis mielelläni myös kehitysideoita vastaan tähän liittyen. Mulle saa ehdottomasti tulla jutteleen, jos mua näkee tapahtumissa tai vaikkapa kiltiksellä!
Ihanaa kevättä kaikille ja nähdään tapahtumissa <3
Mitä odotan tältä vuodelta? Top 3:
Kandi purkkiin
Hallitushommat
Wappu + vujut
Mikko
Yrityssuhdevastaava
Tervehdys finanssilaiset!
Oon Mikko Tukeva, yrittäjä sekä Finanssin yrityssuhdevastaava. Pari välivuotta huomioiden, nyt menossa neljäs vuosi opintojen parissa. Pääaineena ittellä löytyy Laskentatoimi!
Yrityssuhdevastaavana omaan toimenkuvaan kuuluu Finanssin yhteistyökumppaneista vastaaminen sekä sopimusten tekemisestä heidän kanssa. Oman toimikunnan vastuulle kuuluu uusien kumppaneiden kontaktointi ja sopimusten täyttymisestä huolehtiminen. Tämän lisäksi järjestän yritysvierailuja! Toivottavasti nähdään tapahtumissa
Mitä odotan tältä vuodelta? Top 3:
Opintojen etenemistä
Urheilua
VVV-risteily
Linnea
Graafinen vastaava
Moikka moi söpöläiset!
Täällä kirjoittelee vuoden 2026 Graffe Linnea. Opiskelen ensimmäistä maisterivuottani pääaineena liiketoiminnan analytiikka. Joillekkin saatan olla tuttu tittelillä "kuvaajatyttö", sillä viime vuosi tuli aika hyvin elettyä symbioosissa meidän kameran kanssa! Eli, tuli toimittua graafisessa toimikunnassa vuonna 2025, joten jatkumo Graafisen vastaavan pestiin on ollut pehmeä.
Vapaa-aikani pyörii paljon urheilun ympärillä: etenkin pyöräily, hiihto ja voimaharjoittelu lähellä sydäntä, talleilua ja hevosia unohtamatta.
Tulkaahan nykäisemään hihasta niin ikuistetaan teidätkin osaksi Finanssin historiaa. :3
Mitä odotan tältä vuodelta? Top 3:
Muumimammana toimimista omalle toimikunnalle :3
Uudet ihmiset ja kokemukset
Puolipyöreät vujut
Milla
Chair
Hi everyone!
I’m Milla Tiri, a fourth-year student majoring in International Business Management and this year the Chair of Finanssi board. My responsibilities include coordinating overall activities, collaborating with stakeholders, organizing board meetings, as well as handling a wide variety of smaller and larger tasks. I also represent Finanssi in the KPV, the network of business student association chairs. I’m so excited about my new role, it’s going to be such a wonderful year ahead!
Together with the board, we’ve already made great progress in filling up the event calendar and coming up with new ideas. I’m really looking forward to seeing people enjoy themselves at our events and to celebrating Finanssi ry’s 35th birthday this autumn! And remember, you can always come and talk to me about anything! <3
What do I expect from this year? Top 3:
Brainstorming, doing projects, and going on adventures with FH26
Finanssi’s 35th anniversary celebration
Wappu!
Katri
Vice Chair
Hello there, finance folks!
Katri here, a third-year student and this year serving as the Vice Chair of the board. During this spring, I’m doing my best to squeeze my bachelor’s thesis together, and in the autumn I’ll be starting my master’s studies with a major in responsible marketing. Crazy how fast time flies!
As Vice Chair, my main responsibility is taking care of our wonderful actives. In addition to that, I handle things like maintaining the coziness of the guild room, organizing team recruitment for various interdisciplinary competitions and tournaments, and putting together the member survey that will be published early this year (remember to respond to it!).
On top of all this, I organize the party team, act as the Chair’s helping “right-hand person,” and arrange a few events aimed specifically at our actives.
The year has gotten off to a great start with the new board, and it’s been a really nice change from last year’s role as Graphic Designer to get to collaborate more closely with every board member and our actives. I’m really looking forward to the coming year and the opportunities this new position will bring! See you at the guild room and at events!
What do I expect from this year? Top 3:
Finish my bachelor’s degree (hopefully)
Rest and exercise in a good balance
Sitsit and Wappu!! 🎉
Nicola
Head of Projects
Hi everyone!
I’m Nicola, a third-year student. As the Head of Projects, together with my amazing project committee, I get to organize some of Finanssi’s and Oulu’s biggest pub crawl events – not to mention Finanssi’s 35th anniversary celebration!
The year has kicked off at full speed, as event planning is already well underway. Now is the perfect time to follow the Instagram accounts of Nordic Spirit Forum, Öllövelli, and the Anniversary Celebration to stay up to date because there are big and exciting things coming! In addition, I’m part of a few working groups where I also get to organize big events such as Raksila Approt in 2027.
See you at the events, and if you have any questions, you can always give my vest a little tug! Wishing you all a wonderful and experience-filled year 2026! <3
What do I expect from this year? Top 3:
Öllövelli
Nordic Spirit Forum
Summer!!
Eve
Head of Communications
Hi Finanssi folks!
I’m Eveliina, but you can call me Eve, a third-year student and the Head of Communications for 2026. During the coming spring, my aim is to finish my bachelor's degree and, at the same time, give my everything to the board work. In the autumn, I’ll then start my master’s studies in Business Analytics.
I was part of the communications committee last year, and that’s where my interest in applying for this role really started to grow, as I wanted to take on more responsibility. I now have my own committee, and together we plan and create versatile communication for Finanssi’s channels. We’re responsible for things like weekly and monthly newsletters, as well as plenty of social media posts. For me, it’s important that our communication is clearly targeted to you, Finanssi members, and easy to access. I’m always happy ro receive ideas and suggestions, so feel free to come and talk to me if you see me at events or at the guild room!
I’m really looking forward to everything this board year will bring – wishing everyone a lovely spring, and see you at the events <3
What do I expect from this year? Top 3:
Finishing my bachelor's degree
Board work
Wappu + anniversary celebrations
Mikko
Head of Corporate Relations
Greetings, Finanssi!
I’m Mikko Tukeva, an entrepreneur and the Head of Corporate Relations at Finanssi. Taking a couple of gap years into account, I’m currently in my fourth year of studies, majoring in Accounting.
As Head of Corporate Relations, my responsibilities include managing Finanssi’s partner companies and handling cooperation agreements with them. My committee is responsible for contacting new partners and ensuring that agreements are fulfilled. In addition to this, I also organize company visits. Hopefully, I’ll see many of you at our events!
What am I looking forward to this year? My top 3:
1. Progressing in my studies
2. Sports
3. The VVV Cruise
Linnea
Head of Graphics
Hi there, cuties!
This is your 2026 Head of Graphics Linnea writing. I’m currently in my first year of Master’s studies, majoring in Business Analytics. Some of you might know me as the 'camera girl,' as I pretty much lived in symbiosis with our camera last year! Since I served on the Graphics Committee in 2025, the transition to the role of Graphics Chair has been a smooth one.
My free time mostly revolves around sports: cycling, cross-country skiing and strength training are especially close to my heart, not forgetting stable life and horses.
Come pull me by the sleeve if you see me and let’s immortalize you as part of Finanssi’s history! :3
What do I expect from this year? Top 3:
Being the 'Moominmamma' for my own committee :3
New people and experiences
The semi-round Annual Ball (vujut)