Pohjolan OP:n sijoitusilta finanssilaisille 28.10.2026
Kuullaanko nykyisellä tekoälymarkkinalla jo kaikuja vuosituhannen vaihteen teknokuplasta? Onko nuoremmalle sijoittajasukupolvelle varjoihin jäänyt korkosijoittaminen tekemässä paluuta? Entä kuinka kauan osakemarkkinat kestävät jatkuvaa geopoliittista epävarmuutta?
Sijoitusmarkkinoilla eletään luvalla sanoen mielenkiintoisia aikoja. Tule kuulemaan, miltä nykyinen markkinatilanne ja tulevaisuuden näkymät näyttävät sijoitusalan ammattilaisten silmin!
Pohjolan OP kutsuu Finanssi ry:n jäsenet sijoitusiltaan keskiviikkona 28.10.2026 klo 17.00–19.00 Valkean 4. kerroksen kokoustiloihin. Illan aikana pääset kuulemaan kokeneiden sijoitusammattilaisten ajankohtaisia markkinanäkemyksiä, esittämään kysymyksiä ja keskustelemaan sijoittamisesta rennossa tunnelmassa hyvien tarjoilujen äärellä.
Tapahtuma alkaa ajankohtaisella markkinakatsauksella, jonka jälkeen on aikaa osallistujien kysymyksille ja yhteiselle keskustelulle. Voit lähettää ennakkokysymyksiä jo ilmoittautumisen yhteydessä tai nostaa sinua kiinnostavia aiheita esiin tapahtuman aikana. Viime vuonna keskustelu oli vilkasta, ja kannustamme tänäkin vuonna kaikkia osallistujia kysymään rohkeasti sijoittamiseen ja markkinoihin liittyviä kysymyksiä.
Illan asiantuntijoina toimivat Pohjolan OP Privaten pitkän linjan sijoitusosaajat, asiakkuusjohtajat Jukka Klemetti ja Jouni Linna.
Ilmoittaudu mukaan viimeistään tiistaina 20.10.2026: Pohjolan OP sijoitusilta finanssilaisille.
Tule viettämään mukavaa iltaa, oppimaan uutta ja nauttimaan hyvästä iltapalasta sekä erinomaisesta seurasta!
Lämpimästi tervetuloa!
- Pohjolan OP
Tapahtuman kieli on suomi.
MITÄ: Pohjolan OP sijoitusilta finanssilaisille
MISSÄ: Kauppakeskus Valkea, 4. kerroksen kokoustilat, Isokatu 22–25, 90100 Oulu
MITÄ MAKSAA: Maksuton
MILLOIN: Keskiviikkona 28.10.2026 klo 17.00–19.00
MIKSI: Ajankohtaisia markkinanäkemyksiä, keskustelua sijoitusalan asiantuntijoiden kanssa sekä hyvät tarjoilut!
ILMOITTAUTUMINEN: Viimeistään tiistaina 20.10.2026 tästä linkistä."
Englanniksi
"The event will be held in Finnish.
Pohjolan OP's Investment Evening for Finanssi Members on 28 October 2026
Are there echoes of the dot-com bubble of the early 2000s in today's AI boom? Is fixed-income investing, long overshadowed by stocks among younger investors, making a comeback? And how long can stock markets continue to weather geopolitical uncertainty?
These are certainly interesting times for financial markets. Join us to discover how investment professionals view today's market environment and what the future may hold!
Pohjolan OP invites Finanssi ry members to an investment evening on Wednesday, 28 October 2026, from 17:00 to 19:00 in the meeting rooms on the 4th floor of Valkea Shopping Centre. During the evening, you'll hear insights into current market developments from experienced investment professionals, have the opportunity to ask questions and discuss investing in a relaxed atmosphere while enjoying delicious refreshments.
The event will begin with an overview of current market developments, followed by an opportunity for participants to ask questions and join the discussion. You can submit questions in advance when registering or raise topics that interest you during the event. Last year's event sparked lively discussions, and we encourage everyone to take this opportunity to ask questions about investing and financial markets.
The evening's experts will be Jukka Klemetti and Jouni Linna, both Client Directors and seasoned investment professionals at Pohjolan OP Private.
Register by Tuesday 20 October 2026: Pohjolan OP's Investment Evening for Finanssi Members.
Join us for an enjoyable evening of learning, great conversations, delicious food and excellent company!
We look forward to seeing you there!
- Pohjolan OP
WHAT: Pohjolan OP's Investment Evening for Finanssi Members
WHERE: Valkea Shopping Centre, 4th floor meeting rooms, Isokatu 22–25, 90100 Oulu
PRICE: Free of charge
WHEN: Wednesday, 28 October 2026, 17:00–19:00
WHY: Insights into current market developments, discussions with investment professionals and delicious refreshments!
REGISTRATION: Register by Tuesday 20 October 2026 here.
The event will be held in Finnish.