Skip to main content
2015

Kv- ja alumnivastaavan syysterveiset

By 14.6.201827 kesäkuun, 2018No Comments

Marraskuussa päästyäni Finanssi hallitukseen alkujuhlien jälkeen heräsi saman tien epäilys, että mihin pestiin sitä tulikaan päästyä. Esimerkiksi Niklakselle oli päivän selvää, että hän talousvastaavana on vastuussa Finanssin kirjanpidosta, Iitu viestintävastaavana (lue: sihteerinä) pitää huolen Finanssin viestinnästä, ja kaikille muillekin oli tehtävät aikalailla selviä jo oman roolinsa nimenkin puolesta. Itselleni, ja varmasti monelle jäsenistöstämmekin saattaa olla hieman epäselvää mitä kv- & alumnivastaava oikeastaan edes tekee. Lisäksi kyseinen yhdistelmäpestikin on varsin tuore, kun itsekin olen vasta Finanssin toinen kv- & alumnivastaava. Tässä blogikirjoituksessa aionkin hieman avata, mitä olen kuluneen vuoden aikana tehnyt, ja mitä on vielä suunnitelmissa.

Mr. Worldwide

Edeltävä kv- & alumnivastaava Samuli Tala oli jo omana vuonnaan lämmitellyt suhteita Ruotsin suuntaan mahdollisen kumppanuuskorkeakoulun etsimisessä. Ja tänä vuonna saatiinkin jo jotain konkreettista aikaan, kun Linnén yliopiston Växjön kampuksen EHVS- opiskelija-ainejärjestö kutsui meidät heidän luokseen tutustumaan heidän hallitukseensa, sekä opiskelija- elämäänsä. Valitettavasti Ruotsin poppoo ei päässyt vastavuoroisesti vierailemaan meillä täällä Oulussa, vaikka kutsu Finanssin vuosijuhlillekin oli annettu jo huhtikuussa. Tämän yhteistyön perimmäisenä tavoitteena olisi oppia puolin jos toisinkin keinoja omien ainejärjestöjemme kehittämisessä, sekä saada uusia ideoita. Toivottavasti tästä keväällä alkaneesta yhteistyöstä poikii tulevaisuudessa vielä jotain isompaa, jotta koko jäsenistö pääsisi tutustumaan heihin esimerkiksi yhdessä järjestettävän ulkomaan ekskursion merkeissä.

Johkublogiruotsi

Toinen tehtävä kv-pestissä on ollut uusien vaihto-opiskelijoiden vastaanottaminen sekä saada heidät tuntemaan mahdollisimman tervetulleiksi meidän toimintaan mukaan. Usein kuuleekin vaihto-oppilainen suista, että heidän koko vaihtoaikansa menee muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa pyörimiseen, eikä heillä ole mahdollisuutta tutustua suomalaisiin opiskelijoihin. Viime keväänä tähän seikkaan kiinnitettiinkin erityistä huomiota, ja saimmekin historian ensimmäistä kertaa(?) vaihtarit mukaan Finanssin sitseille. Vaikka sitsit olivatkin suomeksi, olivat vaihtarit sen verran fiiliksissä meidän sitseistä, että he olivat lopuillekin sitseille ensimmäisten ilmoittautuneiden joukossa.

Johkublogivaihtarit

Alumniuutiset

Alumneja, eli meiltä jo valmistuneita, on myös pyritty tänä vuonna ottamaan huomioon. Keväällä järjestetyssä Helsingin ekskursiossa uutena numerona ohjelmistoon tuli alumni-ilta, jossa alumneille järjestettiin pienimuotoinen after-work tilaisuus. Myös koko ekskursioporukka pääsi heidät näkemään, kun kolme alumnia tuli kertomaan omista työelämän kokemuksistaan opiskelijaelämän jälkeen ja millaisia mahdollisuuksia tutkintomme meille antaa tulevaisuudessa. Loppuvuodesta on suunnitteilla myös Oulussa järjestettävä suuren suosion saanut alumnien urapolut – seminaari, josta tietoa teille tulee hieman myöhempänä.
Toinen alumneihin liittyvä tehtävä pestissäni on ollut valmistujaisten suunnittelu ja järjestäminen yhdessä tiedekunnan kanssa. Tänä syksynä uuden mallisia valmistujaisia on järjestetty jo yhdet ja tulossa on vielä kolmet. Aikaisempina vuosina valmistujaisia on järjestetty aina puolivuosittain ja pelkästään maisteriksi valmistuneille, jolloin kandiksi valmistuneet ovat jääneet hieman paitsioon. Syksyllä siirryttiinkin joka kuukausi järjestettäviin valmistujaisiin joihin ovat tervetulleita sekä kandiksi, että maisteriksi valmistuneet opiskelijat noutamaan oman tutkintotodistuksensa ja samalla nauttimaan lasin kuohuvaa!

Parasta just nyt

Hallitusvuosi on ehdottomasti ollut opiskelujeni parasta aikaa. Varsinkin omassa pestissäni, joka ehkä hieman poikkeaakin muista, olen päässyt luomaan niitä kuuluisiaverkostoja ja tutustumaan uusiin ihmisiin niin Suomesta kuin ympäri maailmaa. Jos yhtään tästä kirjoituksesta heräsi mielenkiintoa tulevaa hallitushakua ajatellen, niin saa rohkeasti tulla nykäisemään hihasta niin keskustellaan vaikka kiltiskahvien äärellä!!

Johannes Saarela

tjena

Leave a Reply