Skip to main content
2014

Finanssi näkyy ja kuuluu

(Seuraavanlainen raita sopii nautittavaksi tekstin kanssa samalla tavalla kuin alahyllyn viini ennen Kaarlea: Juttusarjabiisi)

Alkusanat:

Kalenterin lehden kääntyessä pian jo helmikuun puolelle on aika räväyttää jotain uutta ilmoille! Tervetuloa lukemaan Finanssin uutta koko vuoden verran jatkuvaa juttusarjaa, jossa käsitellään erilaisia aiheita ainejärjestömme ympärillä. Tarkoituksena on antaa jäsenistölle raikas katsaus asioihin käyttäen hyväksi nettisivuamme. Näiden tekstien riveillä voi vuoden aikana esiintyä niin minä, sinä tai kuka tahansa violetissa menossa mukana ollut. Kuukauden kirjoittaja päättää sisällöstä. Tarkoituksena ei missään nimessä ole tehdä bullshitgeneraattorilla esseetä, joka vetää vertoja Kimmokaisan äidinkielen kirjoitukselle ylioppilaskokeen prelissä. Juttusarjan uusin pläjäys julkaistaan aina ajankohtaista osiossa Finanssin etusivulla. Toivotan kaikille antoisia lukuhetkiä tekstien parissa!

#UUTTA #MENNÄÄN #ETEENPÄIN

Eteenpäin

 ‘’Vuonna 2014 Finanssi ry:n hallitus kiinnittää erityistä huomiota viestintään ja sen toimivuuteen’’ – TOSU

Toimintasuunnitelmasta lainaamani quote sai meidät hallituksena pohtimaan syvällisesti viestintää tänä vuonna. Kiltahuoneella tehtiin ajatuskarttoja, jotka vetivät vertoja Inceptionissä nähdyille luomuksille. Juurikin se kohta leffasta, missä koko kaupunki menee toosaksi. Emme halua kuitenkaan sekoittaa kaikkien päätä vaan tuoda Finanssi esille monipuolisesti ja selkeästi. Haluamme, että tänä vuonna Finanssi näkyy ja kuuluu kuten otsikko kertoo. Yhdistyksemme tarkoitusperien mukaan tuo näkyminen ja kuuluminen tarkoittaa montaa asiaa. Me ajamme jäseniemme etuja kuuluvalla äänellä, lisäämme kauppatieteiden tuntemusta ja toimimme vuorovaikutuksessa talous- ja elinkeinoelämän kanssa. Monet äänet tai hienoinkaan sisältö ei tavoita kuitenkaan juuri ketään sen ollessa väärässä kanavassa tai pahimmillaan sisältöä ei ole. Siksi lisätäksemme desibelejä tähän mankkaan on luvassa jotain uutta ja olemassa olevien resurssien aktiivista hyötykäyttöä yllättävillä tavoilla! Onko se sitten Megafonilla korvaan huutamista niin, että viesti menee perille? Ei varmasti. (Paitsi ehkä vappuna, katsotaan!)

’’Selkeä, sisällöltään runsas ja hyvältä näyttävä kokonaisuus siintää horisontissa’’ – Puheenjohtaja Harki

Jäsenistömme tulee olla mukana stagella kun kerromme mitä tapahtuu violetissa arjessa ja juhlassa. Aktiivinen Finanssilainen on mahtava voimavara ja jo esimerkiksi Kylteripäivien 2014 ilmoittautumisessa otettu 4.sija osallistujien määrässä kertoo siitä, että kyllä meillä tiedetään esimerkiksi mikä on F5 nappulan todellinen merkitys! Kaikkien pitää vaan tietää milloin sitä nappulaa pääsee taas painamaan. Haastan myös jokaisen mukaan keskustelemaan ja kommentoimaan kanavissamme! Luodaan sisältöä yhdessä. Uudenlaiset keinot kertoa tapahtumista ja levittää Violettia ilosanomaa ovat saavuttaneet ihmiset nopealla tahdilla. Tästä kertoo esimerkiksi avaamamme Finanssin Instagramin seuraajien kasvu nollasta lukuun seitsemänkymmentä muutamien päivien sisällä. Kevään aikana olemme tuomassa esille rumpujen pärinän kanssa ne kanavat mistä sinäkin voit löytää tarvitsemasi infon koskien niitä asioita, mistä oikeasti halusit tietää.

Mitä olen nähnyt ja kuullut tammikuun aikana?

Kuukauden sisällä olen ehtinyt tavata laajan kattauksen Finanssin toiminnassa sekä sen ympärillä mukana olleita ja olevia ihmisiä. Olen nähnyt intoa täynnä olevan hallituksen, toimeliaasti startanutta toimikuntatyöskentelyä ja ainejärjestömme suurempana kuin koskaan. Meitä on jo yli 1500 jäsentä! Oulun Ekonomien hallituksenvaihdossa pohdimme uusia yhteisiä tapahtumia tälle vuodelle ja vaihto-oppilaiden kiltahuoneiltamassa tunnelma näytti olevan korkealla. Myös aikamoinen dokumenttikirjo on tullut todistettua, mutta tuo on ehkä auttanut hahmottamaan itseänikin minkälainen on se dokkari vai onko ’’dokkari’’ ollenkaan, joka lähtee eteenpäin Finanssilaisille.

Fiilikset ensimmäisestä tapahtumasta jättivät sellaisen tunteen, että kun kommunikoi toimivasti niin viesti on mennyt perille. Finanssin toiminnan kannalta tärkeälle porukalle suunnattu iltama eli toimikuntien Kick-off pidettiin tammikuun lopussa ja puhujana tilaisuudessa oli Oulun Ekonomien uusi puheenjohtaja Jarno Kilpinen. Palaute sisälsi mm. seuraavanlaisia kommentteja: ’’ Ei kukaan koskaan puhu noin konkreettisesti työelämän arjesta ja vaatimuksista’’ ja ‘’En koskaan pysty luennoilla keskittymään ku varmaan 50%, mutta nyt kuuntelin kunnolla ainaki 99 %’’. Tällä tavalla meidän pitäisi varmaan puhua myös Finanssin toiminnasta sillä koukuttavan tarinan jokainen jaksaa kertoa eteenpäin montakin kertaa.

Dia12

 

Kerropas nyt jo, mikä tässä tulee olemaan niin erikoista?:

Tarinat. Jos yhdistetään 1500 jäsentä ja tarjonta Finanssin nykyiseen toimintaan sekä tapahtumiin saadaan niin saadaan ******?. Ainakin niin monta kokemusta ja one-lineria että saataisiin kirja, josta voisi tehdä trilogian elokuvina ilman siihen pakottamista kun halutaan lisää massia. Näitä tarinoita tulee kuitenkin jakaa, säilyttää tulevaisuutta varten ja ennen kaikkea niiden tulee sytyttää se purple swagiksikin kutsuttu kipinä meissä jokaisessa! Olethan siis mukana kirjoittamassa vuoden 2014 kappaletta tähän eepokseen? Me nimittäin ainakin ollaan.

Oman juttuni loppu ja jonkin muun alku – tyyntä ennen myrskyä?:

Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun käytävillä on tätä kirjoittaessani hyvin tyyntä, mutta ennustan kevääksi ja syksyksi vaihtelevia ilmiöitä ja nopeita muutoksia erityyppisissä tiloissa. Tervetuloa juttusille meikäläisen kanssa, jaksan kyllä puhua ja laitan ’’tulille’’ hyvät keskustelut! Eiköhän me nähdä tänä vuonna monessa menossa ?

 

Kirjoittaja Niklas Harki toimii tällä hetkellä Finanssi ry:n puheenjohtajana. Hän on 23-vuotias Espoosta Ouluun muuttanut 3.vuoden Johtamisen pääaineen opiskelija. Hän on myös kuunnellut Hans Zimmeriä tehdessään kirjoitusta.

 

Violetit tarinat jatkuvat täällä:

Facebook – https://www.facebook.com/pages/Finanssi-ry/357652411670

Instagram –  http://instagram.com/finanssiry

Twitter – https://twitter.com/Finanssi

Nettisivut – www.finanssi.org

LinkedIn –  http://www.linkedin.com/groups?gid=35458

Kuvagalleria – http://finanssi.kuvat.fi

Egonomi – Hae omasi kiltahuoneelta tai lue verkossa Issuu-palvelussa

Leave a Reply