Skip to main content
2015

NESU-PJ:n blogi

Nesu-FinanssiHyvää loppukesää arvon finanssilaiset!

Vaikka kesä onkin lopuillaan ja pitäisi alkaa taas tutkiskelemaan weboodia, että milles kursseille sitä pitäisi syksyllä ilmoittautua, niin onneksi on vielä muutama viikko aikaa hengähtää.

Osa teistä varmaakin tietää mikä NESU on, mutta varsinkin uusille opiskelijoille tuo kirjain yhdistelmä on täysin tuntematon. NESUn tarkoituksena on tarjota kauppakorkeakoulun opiskelijoille mahdollisuuksia tutustua kanssa opiskelijoihin niin Suomen rajojen sisäpuolella kuin myös Pohjoismaissa. Muista Pohjoismaista tulevia opiskelijoita näkee ja pääsee tutustumaan parhaiten kaksi kertaa vuodessa järjestettävillä viikon mittaisilla seminaareilla, kun taas suomalaisiin kyltereihin pääsee tutustumaan eri paikkakuntien sitseillä, joita järjestetään useita kuukausittain. Suurin syy siihen, miksi itse olen toiminnassa niin paljon mukana, on juurikin tämä, että pääsee verkostoitumaan muiden opiskelijoiden kanssa. Hyvät suhteet ovat meidän alalla todella tärkeä voimavara, niin miksi ei käyttäisi tällaista mahdollisuutta jo opiskeluaikana?

Itselläni tämä vuosi on mennyt todella nopeasti ja siinä samalla toinen vuosi NESU-Finanssissa. Tuntuu, että vasta äsken kokoonnuttiin toimikunnan kanssa ensimmäisen kerran ja nyt ollaankin jo syksyn kynnyksellä. Tämän vuoden aikana ollaan toimikunnan kanssa järjestetty parit sitsit sekä muutama muu pienempi tapahtuma. Leffailloista päätettiin luopua, ja kehittää jotain uutta toimintaa. Tätä uutta toimintaa lähetään nyt syksyllä ajamaan eteenpäin, erilaisin pienin kilpailuin ja tapahtumin. Olen ollut tyytyväinen toimikuntamme panokseen keväällä ja jatkamme siihen mihin jäätiin nyt syksyllä.

Nesulaisena kesän ehdottomiin kohokohtiin lukeutuu heinä/elokuun vaihteessa järjestettävä NESU-Kesämöksä, joka tänä vuonna järjestettiin Mikkelissä NESU-Probban toimesta. Tässä vaiheessa pakko kiittää heitä möksän järjestämisestä, oli huikeat puitteet!! Kesämöksä on viikonlopun kestävä tapahtuma, jossa pääsee näkemään vanhoja tuttuja sekä tutustumaan uusiin kasvoihin. Lauantaisin möksällä pidetään NESU-Finlandin maakokous, jossa valitaan Finlandin uusi hallitus seuraavaksi vuodeksi, onneksi olkoon kaikille valituille!! Lauantai-illan päättää sitsit, nämä sitsit poikkeavat normaaleista sitseistä siinä mielessä, että yleensä sitsataan niin kauan kun porukka jaksaa, normaalisti yöhön saakka!

Lopuksi haluan vielä onnitella todella lämpimästi kaikkia uusia fukseja opiskelupaikasta, kovan työn olette tehneet, joten nauttikaa seuraavista vuosista!!

Kesäterveisin,
Jan Käärik
NESU-pj ’15

PS. Toivottavasti näen mahdollisimman monta uutta ja vanhaa kasvoa syksyn riennoissa!

Leave a Reply