Tapahtumat

Finanssi järjestää vuoden ympäri monenlaista toimintaa jäsenistönsä iloksi. Joukossa on hieman tuoreempia, mutta myös jo perinteeksi muodostuneita tapahtumia. Vuoden aikana on tottakai paljon myös pienempiä menoja. Seuraavassa tiivistetty katsaus syksyn ja kevään tärkeimpiin tapahtumiin.

Syksy

Fuksipäivä & Fuksiviikko 22.8. & 24.-28.8.

Uusien opiskelijoiden lukuvuosi starttaa fuksipäivän merkeissä, jota vietetään ennen varsinaisen fuksiviikon alkamista. Fuksipäivän tarkoituksena on tutustuttaa uudet opiskelijat heidän pienryhmäohjaajiinsa sekä Finanssin hallitukseen, ja samalla se toimii myös huikeana mahdollisuutena tutustua hieman rennommissa merkeissä uusiin opiskelukavereihin! Tsekkaa fuksiviikon ohjelma tästä!

 

Sitsit

Sitseillä tarkoitetaan perinteistä akateemista pöytäjuhlaa, jossa pöytien ääressä laulu raikaa, Image removed.maljat nousevat, pidetään puheita sekä toisinaan myös performanssiesityksiä. Sitseillä Toastmaster, tuttavallisemmin tousti on pomo, joka määrää milloin aloitetaan, lauletaan, puhutaan, esiinnytään ja jopa sen milloin saa mennä vessaan!

Sitseillä on yleensä teema, jonka mukaan on pukeuduttava. Sitseillä sinut myös plaseerataan jotta pääset tutustumaan uusiin ihmisiin. Sitseille ilmoittaudutaan Eventillassa nopea tsyövät hitaat-periaattella. Tapahtumakohtainen Eventillan ilmoittautumislinkki julkaistaan tapahtuman Facebook-sivuilla. 

Historia on todistanut, että esimerkiksi 100 sitsipaikkaa voi mennä täyteen alle minuutissa… Sitseille on aina bussikuljetus, joka kyydittää kansan salaiseen paikkaan X, jossa juhlat järjestetään. Lisätietoa tulevista sitseistä löydät aina Finanssin ja NESU-Finanssin Facebooksivuilta!

Vuosijuhlaviikko 30.9.-9.10

Finanssi ry:n vuosijuhlia juhlistetaan vuosijuhlaviikolla erilaisten tapahtumien merkeissä. Viikko huipentuu kaksi päivää kestäviin vuosijuhliin, joiden aikana päästään laittamaan sekä parhaat että huonoimmat vaatteet päälle ja nauttimaan hyvästä ruoasta ja seurasta! Vuosijuhlaviikon ohjelman löydät täältä

 

Rukan reissu 3.-5.11.

Tätä reissua eivät sanat riitä kuvaamaan, kun satojen finanssilaisten lauma suuntaa iltojen pimetessä viettämään viikonloppua Rukan lumille. Miten tämä reissu sitten eroaa muista viikonlopuista pohjoisen laskettelukeskuksissa? Se selviää vain kokemalla, mutta huhujen mukaan rinteeseen meneminen, ainakaan sukset jalassa, ei tämän reissun aikana ole suositeltavaa… Lisää informaatiota reissusta tulossa jälleen syyskuun loppupuolella!

Finanssin Pikkujoulut 2.12.

Ennen joululomalle siirtymistä finanssilaiset pukevat päällensä vähän parempaa Seppälää, kun on aika kokoontua rakkaaseen Kaarlenholviin viettämään pikkujouluja. Paikalla on tietenkin myös joulupukki sekä tonttuja, jotka tuovat mukanaan myös kuohuvaa sekä jouluista naposteltavaa. Tähän iltaan on mukava ruveta päättämään pikkuhiljaa kulunut lukukausi, ja tavata vielä ennen joululomille lähtemistä kanssaopiskelijoita!

Kevät

Ystävänpäivä

Finanssilaiset eivät unohda ystäviä: ystävänpäivänä kiltahuoneelta löydät ystävänpäiväkahvit ja –herkut ja tietenkin huoneen täydeltä ystäviä! Onpa joku bongannut jopa tiedekunnan korkea-arvoisia henkilökunnan jäseniä näissä kekkereissä istuskelemassa kiltahuoneen sohvilla. Ystävänpäivän aikoihin on ollut tapana järjestää myös Finanssin hulvattomat Ystävänpäiväsitsit, joissa huumoria ja rakkautta piisaa!

Laiskiainen

Finanssilla laskiaiseen otetaan varaslähtö. Laiskiainen tempaa mukaansa ulkoaktiviteeteillaan, saunaa ja paljua unohtamatta! Pöytä on katettu herkullisilla ruuilla ja juomilla, tupa on täynnä tunnelmaa ja iloista meininkiä aina aamuyöhön saakka.

VVV-risteily

Yksi vuoden huikeimmista ja odotetuimmista tapahtumista, VVV-risteily kokoaa yhteen satoja kyltereitä ympäri Suomen! Tällä risteilyllä kaikki on mahdollista, sillä erinäisten järjestettyjen aktiviteettien lisäksi pääset nauttimaan herkullisesti brunssista vain kyltereille varatussa ravintolassa, ja samalla sinulla on mahdollisuus tutustua satoihin muiden kauppakorkeakoulujen opiskelijoihin! Tätä et halua missata!

Lisätietoa VVV-risteilystä löydät täältä! Tykkää VVV-risteilystä myös Facebookissa, jolloin saat ensimmäisenä tiedon risteilyyn liittyvistä ajankohtaisista asioista!

Wappu

Wappuviikko on jokaisen opiskelijan vuoden kohokohta. Silloin kaikki ovat kavereita, eikä keneltäkään puutu juhlafiilistä! Luvassa on mm. sitsaamista, saunomista sekä Oulun syrjäisimpien kuppiloiden kiertämistä bussilla… Finanssin omaan wappuviikkoon mahtuu siis paljon monipuolista puuhattavaa!

 

Kesäkauden avajaiset

Tässä toukokuun alkupuolella järjestettävässä, ja samalla kevään viimeisessä tapahtumassa on hyvä rentoutua rakkaiden finanssilaisten kesken ja toivottaa mukavat kesät kaikille tutuille ennen lomille lähtöä. Tarjolla on kuohuvaa sekä pientä naposteltavaa, ja paikalle on kutsuttu myös Oulun Ekonomien edustajia joten tapahtuma on myös hyvä tilaisuus verkostoitua heidän kanssaan!



 

Kesän ajaksi myös finanssin tapahtumat siirtyvät jotakuinkin kesälomille. Kesäkuun alkupuolella järjestetään kuitenkin vielä Kauppakorkeakoulun Pääsykoebileet, ja heinäkuussa päästään kokoontumaan Oulun Ekonomien ja finanssilaisten kesken Beach Volley -turnauksen pariin!