Blogi

50 Shades of Sopo

Uusi vuosi ja uudet kujeet ajattelin tammikuun alussa, mutta en olisi koskaan voinut kuvitellakaan mitä tuleman pitää. Kevät tuntui uskomattoman lyhyeltä ajalta, mutta paljon ehti tapahtua. Paljon aikaa kului hallitushommia tehdessä ja ehti siinä välissä hieman opiskellakin.

Finanssi näkyy ja kuuluu

Kalenterin lehden kääntyessä pian jo helmikuun puolelle on aika räväyttää jotain uutta ilmoille! Tervetuloa lukemaan Finanssin uutta koko vuoden verran jatkuvaa juttusarjaa, jossa käsitellään erilaisia aiheita ainejärjestömme ympärillä. Tarkoituksena on antaa jäsenistölle raikas katsaus asioihin käyttäen hyväksi nettisivuamme. Näiden tekstien riveillä voi vuoden aikana esiintyä niin minä, sinä tai kuka tahansa violetissa menossa mukana ollut. Kuukauden kirjoittaja päättää sisällöstä.

Kv- ja alumnivastaavan syysterveiset

Marraskuussa päästyäni Finanssi hallitukseen alkujuhlien jälkeen heräsi saman tien epäilys, että mihin pestiin sitä tulikaan päästyä. Esimerkiksi Niklakselle oli päivän selvää, että hän talousvastaavana on vastuussa Finanssin kirjanpidosta, Iitu viestintävastaavana (lue: sihteerinä) pitää huolen Finanssin viestinnästä, ja kaikille muillekin oli tehtävät aikalailla selviä jo oman roolinsa nimenkin puolesta. Itselleni, ja varmasti monelle jäsenistöstämmekin saattaa olla hieman epäselvää mitä kv- &...