Skip to main content

NESU-toimikunta

Vastuualueet ja mitä NESU tekee?

NESU-Finanssi on erityisesti omistautunut sitsien järjestämiselle. Tämän toimikunnan vastuulla ovat sekä kaikille nesulaisille tarkoitetut sitsit että Finanssin ry:n omat sitsit. Järjestettävää riittää niin juhlatilojen, ruokien, teeman mukaisen koristelun kuin kuljetustenkin saralla. NESU-Finanssi edustaa nesulaisia Oulussa, tiedottaa muiden NESU-kiltojen tapahtumista ja erityisesti pitää yllä mahtavaa NESU-henkeä. Toimikunta järjestää myös pienempiä tapahtumia ja kehittää jatkuvasti Oulun NESU-kulttuuria.

Tapahtumat ja vuosikalenteri:

Sitsejä järjestetään suunnilleen joka toinen kuukausi, mutta niitä voi mahdollisesti osua useampikin samalle kuukaudelle. Perinteisiä odotettuja sitsejä ovat esimerkiksi NESU-Finanssin Harkkasitsit ja Finanssin Fuksisitsit heti syyskuun ensimmäisillä viikoilla, Talousrikossitsit yhdessä Artiklan kanssa sekä legendaariset Wappusitsit vappuviikolla. Lisäksi NESU-toimikuntalaiset edustavat finanssilaisia osallistumalla oman aktiivisuuden mukaan NESU-tapahtumiin ulkopaikkakunnilla.

kuva: Julius Erkkonen

kuva: Julius Erkkonen

 

Sopisiko toimikunnassa työskentely minulle?

Tähän toimikuntaan kaivataan meneviä ja reippaita yksilöitä, joilta löytyy sitsi-intoa vaikka muille jakaa. Uskallat heittäytyä ja näyttää esimerkkiä siitä, miten sitsataan kunnolla. Sinulta hoituu oman vastuualueesi tehtävien suorittaminen näppärästi ja ajallaan. Luovuutta saat käyttää tässäkin toimikunnassa vapaasti. Toimikuntalaisena teet ilomielin töitä myös sitsien aikana mahdollistaen parhaan sitsikokemuksen muille opiskelijoille.

Miksi hakisin?

Mikä on sen parempaa, kuin vaalia hulppean akateemisen pöytäjuhlan perinteitä. NESU:ssa et taatusti kyllästy, sillä tässä toimikunnassa työnteko ja hauskanpito yhdistyvät erinomaisesti. Pääset samalla liittymään vielä syvemmin Pohjoismaiden väliseen NESU-yhteisöön, ja tulet varmasti saamaan paljon uusia tuttavuuksia vuoden aikana. Tulevaisuutta ajatellen kehityt muun muassa ryhmätyöskentelytaidoissasi, järjestelyihin liittyvissä yhteydenotoissa sekä laadukkaan tuotoksen luomisessa. Odotettavissa on runsain määrin sitsilauluja, haalarien täydeltä sitsimerkkejä ja ennen kaikkea yhteisöllisyyttä NESU-hengessä.

Terkut toimikunnalta:

”Hello ja terveiset NESU-toimikunnalta! Olen Elina ja toimin NESU-toimikunnan puheenjohtajana kuluvalla toimikaudella. Meillä on NESU-Finanssi ’18 -köörin kanssa aivan mahtava vuosi takana, ja suosittelemmekin lämpimästi hakemaan mukaan toimikuntaan!

kuva: Julius Erkkonen, Miska Mellanen & Otto Nurmi

NESU-toimikunnassa työskentely on vastuullista puuhaa, mutta samalla palkitsevaa ja totta kai huippuhauskaa! NESUn mukana pääsee verkostoitumaan ja luomaan ystävyyssuhteita kanssakyltereiden kanssa enemmän kuin itse ikinä osasin kulitellakaan. Lisäksi toimikunnassa oppii muun muassa työelämän kannalta hyödyllisiä taitoja, kuten tiimityöskentelyä, vastuunottoa, aikataulutusta, tapahtumien järjestämistä sekä opiin pesteihin liittyviä taitoja. Parhaita hetkiä minulle NESUssa ovat olleet toimikunnan kanssa yhdessä tekeminen, uuden oppiminen, uusiin mahtaviin ihmisiin tutustuminen sekä kestävät ystävyyssuhteet, joita toimikunnan kautta olen päässyt luomaan. Tämän kaiken lisäksi NESUssa taitettu matka on ollut täynnä superhauskoja ja ennen kaikkea ikimuistoisia hetkiä. NESU on kyllä kylterin parasta aikaa!”

Koulutuspoliittinen toimikunta

Vastuualueet ja mitä koulutuspoliittinen toimikunta tekee?

Koulutuspoliittinen toimikunta edustaa kauppakorkeakoulun opiskelijoita ja heidän näkökulmaansa opintojen nykytilasta. Toimikunta valvoo opiskelijoidemme etua sekä toimii viestintä- ja palautekanavana tiedekunnan ja ainejärjestön välillä. Ilman tätä toimikuntaa olennaisten kehitys- ja ongelmakohtien kantautuminen koulutuspoliittiselle vastaavalle eli kopolle sekä tiedekunnalle olisi erittäin haasteellista.

Kopomme Mikael Karppinen ja toimikuntalaiset Jermu Korvenheimo, Olli Joki, Jasmin Tervaskanto ja Anniina Puhilas

Tapahtumat ja vuosikalenteri:

Kiireisin ajanjakso sijoittuu heti toimikuntavuoden alkuun, sillä tuolloin toteutetaan pienryhmäohjaajien haastatteluiden suunnittelu sekä opiskelijoille suunnattu Oulu Business School eli OBS-kysely ja myöhemmin keväällä itse kyselyn raportointi. Myöhemmin vuoden aikana toiminta on projektiluontoista ja ajoittuu erilaisiin koulutuspoliittisiin teemoihin, kuten esimerkiksi pääainehakuun.

Sopisiko toimikunnassa työskentely minulle?

Koulutuspoliittinen toimikunta sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ajankohtaisista koulutuspoliittisista asioista ja haluavat olla mukana vaikuttamassa kauppakorkeakoulumme opintoihin sekä saamassa opiskelijoiden näkökulmaa tiedekunnan tietoisuuteen.

Miksi hakisin?

Toimikuntatyöskentely on monipuolista, sillä vuoden aikana pääsee helposti mukaan toimimaan koulutuspoliittisella kentällä sekä vaikuttamaan hyvin vapaasti ajankohtaisten projektien suunnittelemiseen ja toteuttamiseen. Samalla saa tuoda esiin niin opiskelutovereiden kuin omatkin kehitysideat ja mielipiteet opintoihin liittyen helpossa ja vastaanottavassa ympäristössä.

Terkut toimikunnalta:

”Luvassa on taas kiireinen loppuvuosi sisältäen monenlaisia uusia asioita, mitä toimikunnan kesken tullaan seuraamaan ja tarvittaessa niihin puuttumaan,” kertoo kopomme Mikael Karppinen. ”Näitä ovat muun muassa pääainehakuun ja sen muuttumiseen liittyvät haasteet sekä valintakoeuudistuksen vaikutukset. Älkää epäröikö, jos jokin asia mietityttää tai haluatte tuoda oman näkökulmanne esiin, vaan tulkaa rohkeasti nykäisemään hihasta ja tuokaa ajatuksenne meidän korviimme asti. Pyritään yhdessä vaikuttamaan epäkohtiin ja selvittämään mielen päällä olevat kysymykset.”